Oli ongelma iso tai pieni, aina kannattaa ottaa yhteyttä!
Sisustussuunnittelijan käyttäminen apuna kodin ja toimistojen erilaisissa muutostöissä on yleistynyt. Kiitos siitä kuulunee TV:n monille sisustusohjelmille. Toisin kuin niissä, muutoskohteen ei tarvitse olla ”kaikki uusiksi isolla rahalla”-tyylinen suurremontti, vaan kyse voi hyvin olla vaikkapa yhden huoneen tekstiilien valinnasta, huonekalujen uudelleen järjestelemisestä tai seinän väristä.
Ulkopuolinen ammattilainen näkee tilan ja huonekalujen mittasuhteet ja muodot eri lailla kuin sinä.
Joskus kannattaa tehdä koko asunnon sisustussuunnitelma, vaikka sitä ei heti kokonaisuudessaan voisikaan toteuttaa. Tällöin aloitetaan olennaisimmista muutoksista ja hankinnoista ja lisähankintoja tehdään pikkuhiljaa. Näin sisustuksessa säilyy yhtenäisyys, uudet ja vanhat hankinnat sopivat yhteen eikä turhia hankintoja tule tehtyä. Tästä on hyötyä esimerkiksi lapsiperheille, joiden pitää ajatella tilojen käyttötarkoitusten muuttumista tulevina vuosina lasten kasvaessa.
Työni lähtökohtana ovat aina asiakkaan tarpeet ja käytettävissä olevat resurssit.
Sisustussuunnittelijaa tarvitaan usein myös siinä vaiheessa, kun muutetaan isommasta asunnosta pienempään, kuten eläkkeelle jäädessä tai lasten muuttaessa pois kotoa. Vuosien saatossa kertyneistä tavaroista ja huonekaluista on usein vaikea valita, mitä viedä mukana uuteen kotiin ja mistä luopua. Myös ikääntymisen mukanaan tuomat muutokset asumisessa kannattaa ottaa huomioon jo tässä vaiheessa, jotta myöhemmin vältytään suurilta remonteilta ja muutostöiltä.
Sisustussuunnittelu ja tilasuunnittelu alueella Tampere ja Pirkanmaa.